Kesällä kerran

Vaaleanpunaisissa pastelliväreissä kylpeviä auringonlaskuja, kalapöytä ja hiljalleen lämpenevä merivesi.

Tyynenä päivänä parvina iskevät hyttyset, kesän ensimmäinen tuoreista marjoista tehty mustikkapiirakka, hiomisesta kipeytynyt ranne ja mökkitontilla yksinomaan juosten etenevä lapsi.

Räjädysmäisesti kasvava kevytkolan kulutus, supersankarielokuvat, valkoisena hohtava kerros aurinkorasvaa niskassa ja levottomat iltajutut. Muun muassa niistä on tämä viikonloppu tehty.

SEURAA BLOGIA: BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Juhannuspostikortti

Juhannusviikonloppu oli melko vilpoisa, 10-15 asteen haarukassa taidettiin päiväsaikaan pysytellä. Säilyimme kuitenkin lämpiminä, kunhan pysyttelimme pihalla oleillessamme liikkeessä muun muassa kaisloja poltellen, kokkotarpeiksi kaavailtuja rakennusjätteitä rannalle kantaen ja miehen puhdetyökseen aloittamassa polku-urakassa autellen.

Ruoka oli hyvää; Nautimme pitkään ja hartaasti perinteisestä juhannuksen kalapöydästä sekä miehen tekemistä hampurilaisista lisukkeineen. Jälkiruokaletut, mansikat ja kermavaahto ovat pitivät makeannälän loitolla. Olo on sangen turvonnut, mutta kerrankos kesässä (ja vuodessa) sitä juhannusta vietetään.

Parit päiväunetkin tuli otettua ja katsottua äitienpäivälahjaksi saadusta X-Men DVD-setistä elokuvasarjan ensimmäinen osa. Sauna lämpeni joka päivä ja lenkillekin selvisimme. Suunnitelmissa oli selvitä juoksupyrähdykselle kahdesti, mutta olin nukahtanut lauantai-iltapäivänä sohvannurkkaan. Kuten ehkä muistattekin, päiväunien nukkuminen ei todellakaan sovi minulle ja olin alkuillan varsin ärtynyt ennen kuin selvisin torkkupöhnästäni.

Mies oli niin uppoutunut polkuprojektiinsa että unohti tyystin törkkiä vaimonsa hereille. Ehkä aivotyötä toimistotuolissaan tekevälle miehelle teki kuitenkin hyvää päästä välillä nostelemaan kiviä, hakkaamaan juuria poikki ja kärräämään hiekkaa ämpärikaupalla polun päällysteeksi?

Otin juhannuksen aika lailla rennon oleilun kannalta. En asettanut itselleni suuriakaan tavoitteita mullistavien valokuvien ottamisen, supervanhemmuuden tai opiskelusaavutusten osalta vaan ajattelin tämän sateisen ja harmaan keskikesän juhlan sujuvan omalla painollaan askareiden, löhöilyn ja ruokapöydän ääressä istumisen merkeissä. Ja niinhän se sujuikin.

Viime yönä näin unta valkoisiksi maalatuista hirsiseinistä ja tiilitakasta, tummaksi petsatuista kattoparruista sekä karkkivärisestä pirttipöydästä. Kun unissa alkaa vilahdella sisustuksellisia unelmia päälle puskevien deadlinejen sijaan, voisin veikata muutaman viikon kestäneen puoliteholla lomailemisen tuottaneen tuloksia.

Mitä puuhasitte juhannuksena ja onnistuivatko suunnitelmanne säästä huolimatta?

P.S. Postikortin kuvituksena on kollektiivisesta kuvaustuokiosta otettuja kuvia:
Hetki kokon syttymisen ja kuohuvien jälkeen, kaksi hetkeä ennen lapsen yöunille kiikuttamista. Silloin kun kaikki muistavat äkkiä puhelimiensa olemassaolon ja räpsäisevät pari pakollista kuvaa tai videota sosiaalisessa mediassa sopivana hetkenä jaettaviksi.

P.P.S. Apple TV:n ja 6kk Netflixin arvonta on edelleen käynnissä

 

Sokeria ja hilettä

Suurin osa eilisestäkin meni levätessä. Illalla piipahdimme vanhemmillani syömässä ja lapsen riemuksi paikalla olivat samanaikaisesti kummatkin isovanhemmat. Muumitalo-vappupalloa esiteltiin kaikille, jotka vain suostuivat sitä ihastelemaan, herkut tekivät kauppansa ja simaakin Kuutti sai maistaa pienen lirauksen.

Söimme salaattia ja hyvin perinteistä vappuruokaa, lasagnea, jota olikin useampaa sorttia, maidollista, kauramaidollista ja kasvisversiota. Jälkiruoaksi oli kattilatuoreita munkkeja ja kääretorttua. Oli mukava nähdä sekä omaa että miehen perhettä ja perhetuttuja, mutta meidän vappujuhlintamme päättyivät kuitenkin puoli yhdeksän aikoihin, kun suuntasimme viemään lasta yöunille. Ja olinpa itsekin taas levon tarpeessa.

Viimeinen kuva pääsi mukaan postaukseen siitä syystä, että vaikka ruoka ja seura olivat hyvää ja lapsen kaksivuotiskemujen koristeita kierrätetty ansiokkaasti, on ensi vuonna ehkä paikallaan muistaa tästä vapusta myös kaikkeen olemiseen vaikuttaneet fyysiset olotilat. Pahoittelenkin kanssajuhlijoille jatkuvaa röhimistäni ja köhimistäni: Toivokaamme että antibioottikuuri oli ehtinyt vähän purrakin enkä onnistunut tartuttamaan ketään.

Kuvistakin varmaan näkee että valmiiksi vanhan ja väsyneen näköinen naamani oli kuorrutettu vielä ylimääräisellä kalmankalvolla ja tummilla silmänalusilla, mutta kyllä se tästä taas pikkuhiljaa, kunhan happi alkaa kulkea kropassa ja saavuttaa ihon päällimmäisetkin kerrokset. Eikä sitäpaitsi ole mitään, mitä iso kerros askartelukiillettä ei korjaisi!

Lohduttavaa oli, että mieskin taisi olla liikkeellä vähän vanhoilla silmillä. Vierailun aikana tämä sai kuulla useammankin kuitin veljiltäni pystyssä nukkumisesta. Ulko-ovella kameralaukun kanssa säätämisestä kommentoidessani miesparka puolustautui hätäpäissään toteamalla: “Mulla on vaan yksi olkapää!” Okei hani, mennään vaan kotiin nukkumaan.

 

Kotiinpaluu ja 16/52

Kotiuduimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo eilisiltana; Toisinaan pitää tietää, milloin on pakattava kimpsunsa ja kampsunsa hieman aiemmin ja suunnattava auton nokka kohti kotia. Lähtöön ei liittynyt mitään draamaa, toisin kuin joskus menneinä teinivuosina vaan totesimme miehen kanssa yhteistuumin kaipaavamme yhden kotona vietetyn lomapäivän ennen arkeen palaamista. Onneksi leirillä oli niin paljon aikuisia, ettei lähtömme aiheuttanut mitään johtajavajetta.

Kuten olen sanonut, arki tulee olemaan aika haipakkaa ainakin kesäkuuhun asti, joten on mukava päästä kiinni arkipuuhiin ilman reissunjälkeistä kotiinpaluuväsymystä, pyykkikasoja tai lapsen kriiseilyä, minkä ylimääräinen kotipäivä mahdollistaa.

Kuutti alkaa olla sen ikäinen, että hän osasi kysellä leirillä, käpyjen kastelemisen vesipullolla, kivien lastaamisen peräkärryyn ja koiran taluttamisen lomassa, milloin palaisimme kotiin ja pääseekö hän nukkumaan omaan sänkyynsä. Näin sekä meille että lapselle jääkin aikaa astettua takaisin normaaleihin ympyröihimme ennen ensimmäistä arkiaamua.

Siinä missä meidän aikuisten ilona leirillä olivat erityisesti kanssajohtajamme, lapselle ei oikein ollut seuraa leiriläisistä, vaikka he kohtelivat Kuuttia todella kivasti, osa ottaen oma-aloitteisesti vastuuta tämän hoitamisestakin. Lapsi viihtyi parhaiten omissa puuhissaan, tutkien ympäristöä, kiipeillen, näperrellen, haistellen metsän tuoksuja ja touhuten yksinkertaisia leikkejä kuten koiran lenkitystä tai hiiltyneellä puunkappaleella piirtelemistä. Epäilisin lapsen kaipaavan leiriltä lähinnä eläinystäviään: lukuisia koiria, sammakoita sekä sisiliskoja.

Pyykkikone hurisee ja ruokalautasten virkaa useamman päivän toimittaneet pakasterasiat höyrystyvät tiskikoneessa. Voisin heittäytyä lomatunnelmiin liittymällä lapsen seuraksi päiväunille. Ja jospa illalla saisin paikattua kuluneen viikon kurjaa liikuntakertymää lenkillä tai salilla, olkoonkin että vanha kunnon siitepölyallergia on tainnut yhyttää minut, useamman vuoden tauon jälkeen…

Toivottavastit teillä on ollut rentouttava pääsiäinen!

Tiedätkö miksi leiriläinen oon?

Tässäpä teille valokuvapostikortteja pääsiäisleiriltä.

Eilisen ohjelmaan on kuulunut majoitteiden pystyttämistä ja pihakeittiön kasaamista, koirien kanssa remuamista, bofferointia, jousipyssyillä ampumista, kyykkäturnaus ja auringossa paistattelua. Tänään jokainen ikäryhmä saa juuri heille suunnattua ohjelmaa ja illemmalla järjestetään suuri pääsiäismunien etsintä, joten minun täytyy luikahtaa metsään piilottamaan rajatulle alueelle satoja pieniä suklaamunia…

Kuutti on viihtynyt muuten erinomaisesti, mutta päiväunille oli vaikeaa nukahtaa vieraassa saunatuvassa. Yöunille nukahtaminen kävikin jo paljon kivuttomammin. Lapselle on riittänyt hoitajia ja sylejä. Toisaalta tällä on riittänyt hommaa koirien jahtaamisessa, kepeillä leikkimisessä ja ympäristön tutkimisessa siinä määrin, ettei hän ole paljoakaan malttanut oleskella kenekään sylissä.

Kun olen saanut seurata, miten mukavaa lapsella on, en ole katunut yhtään sitä että päätin ottaa lapsen leirille mukaan ja viettää yhteistä aikaa sen sijaan että lapsi lähtisi isovanhempiensa kanssa mökille. Sitäkin vaihtoehtoa nimittäin tarjottiin, mutta harjoittelun ja muiden (opiskelu)hommien vuoksi vähiin jääneen yhteinen ajan vuoksi halusin viettää pitkän viikonlopun yhdessä lapsen kanssa.

Leiripaikka on osoittautunut kompaktiksi ja viihtyisäksi. Miesparkani joutuu tosin nukkumaan laavussa, sillä koiria ei saa viedä sisätiloihin. Häntä varmaan harmittaa hurjasti ettei hän joudu kuunteleman lapsen yöheräilyjä tai aikaisen aamun hulinoita vaan hän saa nukkua omassa ylhäisyydessään ainakin aamupalaan asti. Ja lämmintä, sitä täällä tosiaan on ollut. Kelin puolesta on vallinnut ajoittain, auringon paistaessa, melkeinpä kesäleiritunnelma.

Täytyy vielä kertoa lopuksi päivän hyvän mielen juttu:
Olen ohjannut yhdessä partioryhmää muutaman vuoden ja ollut sittemmin erinäisten partiotapahtumien puitteissa tekemisissä erään partionjohtajakollegan kanssa. Hän lähti eilen hakemaan Keravalle unohtuneita tavaroita ja ehdin sanomaan, että jos hän sattu käymään kaupassa samalla niin…

Siinä vaiheessa tämä kollegani kaivoi autonsa jalkatilasta avaamattoman pepsipullon ja ojensi sen minulle todeten hankkineensa pullon varta vasiten minua varten jo edellisellä kauppareissulla. Kun kuulemma kuitenkin tilaisin sellaisen jossain vaiheessa. Ehkä olen ennalta-arvattava, mutta ajatus oli joka tapauksessa erinomainen. Eli kiitoksia vain S!

 

Vääjäämättä se saavuttaa

Nimittäin ilmeisen pakollinen kevätflunssa. Tosin aamulla herätessäni ikkunasta aukeava maisema ei ollut erityisen keväinen, joten voisimmeko peruuttaa myös kevätflunssan, kiitos?

Lapsi sairastui keskiviikkona kesken päivän ja loppuviikon hän olikin toipumassa isänsä hoidossa kotosalla (pienellä perjantaisella hoitoavulla höystettynä). Kuumetta ei ollut enää perjantainakaan, mutta räkää ja kiukkua riittää edelleen hieman. Raukan kasvot ovat myös kuivaneet kaikesta niistämisestä, joten asunnossamme vaeltelee ajoittain melkoinen valkonaama. Onneksi rasvaaminen on ilmeisen hauska juttu, eikä siitä näin ollen tarvitse taistella.

Minut flunssa saavutti tänään. Treeni kulki tukkoisen oloisesti ja kotiin palattuani alkoi paleltaa ja huimata: Muutamaa tuntia myöhemmin iski kurkkukipu ja kuume. Toiveena olisi karistaa flunssa maanantaihin mennessä, sillä tuolloin minun tulisi aloittaa harjoitteluni (josta kirjoittelin täällä). Paljon teetä ja hunajaa systeemiin siis!

Josko ulkona oli märkää ja lumista ja pyörän sai salille lähtiessään kaivella esiin kinoksesta (mitä menin unohtamaan sen yöksi ulos), kotiin ehdimme onneksi laittaa Kuutin kanssa viime viikolla jo ensimmäiset pääsiäiskoristeet.

Pääsenkin ehtimisen, jaksamisen ja inspiraation salliessa koristelemaan kotia oikein urakalla, sillä pääsiäiskoristeiden yhteensopivuutta lapsen syntymäpäiväjuhlien koristeiden kanssa ei tarvitse pohtia, juhlia kun ei pidetä kotonamme.

Perjantaina sain yhden kymmenen opintopisteen laajuisen kurssin pakettiin ja toinen viiden opintopisteen laajuinen kurssikin loppui, tenttitulosta enää jännittelen. Kun syksyn puolella aloitetuista opinnoista alkaa viimein saada suoritusmerkintöjä, se tuntuu aika mukavalta. Peräti sellaiselta, että kyllä tästä vielä hyvä tulee.

Lomaa lomasta?

Alkukeväinen (vai lopputalvinen – miksi tätä epävuodenaikaa tulisi kutsua?) mökkiviikonloppu alkaa olla takana päin. Istuimme eilen miehen kanssa jäähdyttelemässä saunakertojen välillä ja keskustelimme transsukupuolisten oikeuksien lisäksi myös säästä. Totesimme ilman muistuttavan ennemminkin keskivertoa pääsiäistä kuin hiihtolomaa, kumpiakin olemme viettäneet mökillä.

Märkä, ajoittain tuulinen ja jatkuvasti liukas sää rajoittikin vähän ulkona puuhailua, mutta eipä muutamana päivänä tekemistä niin hirveästi vielä kaipaakaan. Varsinkaan jos saa mahdollisuuden nukkua vähän pidempään. Olympialaisten katsominen, blogien lueskelu, syöminen ja lapsen kanssa touhuaminen riittivät täyttämään viikonvaihteen.

Sellaista rentoa olemista, lomaa lapsen kanssa vietetyn hiihtoloma-arkiviikon päätteeksi. Vaikutin varmaan ihan patalaiskalta, kun luistin vesien kannosta ja muusta vastaavasta puuhasta, mutta syystä tai toisesta minun olisi tehnyt vain mieli sulkea silmät ja maata viltin alla sohvalla. On se lapsen kanssa lomailu rankkaa…

Koiralla sen sijaan oli virtaa vaikka muille jakaa: Tässä olisi todisteena rauhallisin kuva, jonka onnistuin saamaan siitä ulkoilun aikana.

P.S. Koetan saada (lukijan toiveesta) illaksi naputeltua selonteon siitä, miten lähes kaksi vuotta kestänyt kestovaippojen kanssa pelaaminen on sujunut: plussia, miinuksia ja ajatuksia aiheeseen liittyen. Lienee hyvä tehdä viimeistään nyt kokemuksesta vähän yhteenvetoa,  kun vielä muistan suurimman osan alkuaikojen päällimmäisistä ajatuksista…

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Olipa kerran kunnon läskiperjantai

Siis sellainen löhöpäivä, jonka liikunta koostui asemalle ja sieltä kotiin polkemisesta, koululle kävelystä ja lapsen hakemisesta päiväkodista. Ja ruokavalio leivästä, hedelmistä, tomaattikeitosta sekä miehen ystävänpäiväksi tekemästä jälkiruoasta ja sacherkakusta sekä palanpainikkeeksi korkatusta vaihtokauppa-Fresitasta.

Illan ohjelmakaan ei ollut järin aktiivinen vaan se muodostui spontaanisti saunomisesta, lapsen ja miehen halailusta, jääkiekon katselemisesta sekä yleisestä yhdessäolosta, enemmän tai vähemmän perhekasana.

Kuten blogin Facebookissa, (jonne tulee usein sellaisia kuulumisia, joita en kaikkia avaa postauksiksi asti) kerroinkin, lapsella oli ollut illan lisäksi aika rento päivä myös päiväkodissa, sillä 12-13 lapsen ryhmän lapsista vain neljä oli ollut hoitokuntoisina. Nyt jännätää, tuoko lapsi uusimman tautiaallon pöpön meillekin ja sairastuuko hän siihen itse.

Kaikilla oli siis melko rento päivä, ellei ruotsin kurssin suullisen esitelmän pitämisen huippulukemiin nostamaa sykettäni lasketa. Ainut perheemme treenaaja oli tänään mäyräkoira. En tiedä mitä mieltä te olette, mutta minun käsitykseeni oman näköisestäni ja onnellisesta elämästä tällaiset löysäilypäivät tavallaan kuuluvatkin.

P.S. Sisustuskirja-arvontaan tästä!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

Ooh! Blogi-joulupostia!

Emmi järjesti tänä vuonna reippaana jouluisen Lilyn blogipostitempauksen ja eilen postilaatikossa kolisi. Tempauksen ideahan on lyhyesti selitettynä se, että mukaan ilmoittautuneet bloggaajat saavat erittäin salaisen blogiystävän, jota heidän tulee muistaa pienellä joululahjalla. Salainen blogiystävä paljastuu viimeistään jouluaattona, jolloin paketin mukana tulleen kuoren saa avata. Arvailla saa toki sitä ennenkin!

Mukaan otettiin, varmaan kiitos kahden aiemmin järjestämäni postitempauksen, myös yksi Kideblogien puolella kirjoittava musta Norppa ja pääsin availemaan ihania pieniä paketteja. Kas tällaisia:

Paketeista paljastui kaksi joulukoristetta (jotka katosivat yhteen asetelmaan enkä tietenkään muistanut enää kuvata niitä). Sen sijaan räpsin kuvat paketista paljastuneesta…

Tiskirätistä, jolle näin joulun alla (ja muutenkin) himosiivotessa tulee varmasti käyttöä.

Teekuppikorvakoruista, joissa on piparit likoamassa. Tekoetuhampaalla siunattuna liotan aina kaikki keksit, minkä lisäksi juon teetä, lempivärini on vihreä ja pidän kreisikorviksista, joten nämä olivat oikein nappivalinta!

Ja mäyräkoiran muotoisesta piparimuotista, joka sopii ojatorpedon emännälle ja pienen leipurin kätösiin oikein mainiosti.

Iso kiitos salaiselle blogiystävälleni!

Nyt pitäisi ryhtyä arvailemaan, keneltä paketti onkaan tullut JA ryhdistäytyä oman blogiystävän paketin suhteen. Keskiviikkona on viimeinen päivä, jolloin posti lupaa toimittaa paketit jouluksi. Iik! Kiire tulee!

Muut mukana olevat blogit ovat:
Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana)
Aika kypsä äidiksi
Puutalobaby
Pikkujuttuja
Apiloita maljakossa
Asikaine
Ma-material Girl
Lurun
Onnenpäivä
Fitness Führer
ArkiJuhlaa
Why you little!!
RetroPrinsessa
Siperian Ella
Puuhevonen
Kahvia, kiitos!
As I See it
Odotuksesta Onneen
Häähaaveita

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ

 

 

On tämä koiranelämää

Huaaaaaah, ai tulit sitten kotiin. Olenkin ottanut koko aamu- ja alkuiltapäivän kestäneet nokoset.

Vähän vain murisin tavan vuoksi, kun posti tuli. Murr, murr. Puh puh ja niin edespäin. Haukkua ei kuulemma saisi.

Tekisi kovasti mieli tulla pomppimaan ja riekkumaan jalkoihisi, mutta siitä tulee yleensä sanomista. Makaan siis tässä, heilutan häntää ja odotan lupaa riemunilmaisuille.

Nuusk niisk. Hei mitä, haistanko jotain namia?

Anna mulle vähäsen maistiaisia? Jooko? Pikkasen?

Om nom nomme. Syön nyt, näytän viisaalta sitten myöhemmin.

Mitäs sitten? Leikkimään, lenkille, köllimään: Mennään jo!

VOIT SEURATA BLOGIA BLOGLOVINISSA, BLOGILISTALLA, FACEBOOKISSA, INSTAGRAMISSA JA PINTERESTISSÄ