Printtikameroita, ihania naisia ja syksyn paras juustokakku

Pidin perjantaina Nosh-kotikutsut. Vieraslistalla oli perheellisiä tuttuja blogimaailmasta, perhekerhoista ja kaikenmaailman muista maailman tuulista. Paikalle tulivat kynnelle kykenevät ja kerkiävät, kuten useimpiin juhliin tänä päivänä. Ja ihana että tulivat, nuo iloiset naiset lapsineen!

Söimme artisokka-auringonkukansiemen- ja miniluumutomaatti-viinirypäle-mozzarella-salaattia sekä cocktailpiirakoita ja munavoita. Jälkiruoaksi oli minttudomino-mustikka-juustokakkua ja digestive-omena-kaneli-juustokakkua, jonka julistin itsevaltiaan elkein parhaaksi syksyjuustokakuksi ikinä. Kiitoksia appivanhemmille omenoista – edelleen. Myös kattauksessa oli ripaus sadonkorjuutunnelmaa, joskin itse kerättyjä tai säilöttyjä herkkuja ei valitettavasti tämän emännän keittiöstä löytynyt tarjottaviksi.

Söimme, kuuntelimme vaate-esittelyn ja hypistelimme tekstiileitä, jutustelimme kaikesta mahdollisesta, vahdimme, syötimme ja nukutuimme jälkikasvuamme ja ihmettelimme, minne se aika oikein katosikaan. Nukkuma-aika kolkutteli monella lapsella jo ovella ja vanhemmat hämmästelivät, miten tässä on ehtinyt syödä vasta yhden palan kakkua ja puolet vieraista on vielä jututtamatta. Klassinen ongelma lasten kanssa reissatessa?

Yhtä ilmapallontakavarikoimisraivaria ja muutamaa vastahakoista kotiinlähtijää lukuunottamatta kaikki sujui leppoisasti, joskin jämiä jäi isännän, emännän ja eläintarhan syötäväksi vähän turhan kanssa. Vähäruokaisia naisia vaiko yli-innokas kokki? Lompakko keveni muutaman reilulla kasvunvaralla varustetun lastenvaatteen verran ja mieli monella kilolla. Kiitos siis Ella F., Raissi, Sillypäänts, Lilleri, Minna ja Liv. (Pahoittelen taiteellisia vapauksia nimien suhteen.)

IMG_6830 IMG_6900IMG_6850 IMG_6923IMG_6874 IMG_6884 IMG_6885 IMG_6891 IMG_6897 IMG_6888IMG_6924 IMG_6926

IMG_6907IMG_6832

Advertisements

Sosiaalinen eläin

En tiedä, onko ihminen jotenkin aukottoman yksiselitteisesti määriteltävällä tavalla sosiaalinen eläin. Ainakin kunkin yksilön tarve ihmiskontakteille, yhteisöihin kuulumiselle sekä niissä toimimisen erilaisille muodoille vaihtelee kokemuksieni mukaan varsin rajusti; Toiset vuorovaikuttavat hyvin rajatun joukon kanssa kasvotusten tai puhelimitse ja toiset tapaavat kymmeniä, elleivät satoja ihmisiä työssään ja luovivat tietään sosiaalisen median kontaktiviidakon läpi sujuvasti. Enpä siis huutele mitään muiden puolesta, mutta tiedän, tai oikeammin huomasin jälleen, olevani omalta osaltani hyvinkin sosiaalinen eläin.

Kesällä piinasin, enimmäkseen tahattomasti, suuria määriä omaa aikaa ja tilaa kaipaavaa miestä jutuillani, tosin koetin rajoittaa hääräämiseni minimiin ja saimme asiasta aikaan vain pari pientä kahakkaa usean kuukauden mittaisella, arjesta poikkeavalla ajanjaksolla. Vaikka pyörin partioleirillä ja reissasin vanhempieni ja veljieni tai kaverieni kanssa muun muassa Tallinnaan ja Tukholmaan sekä kiersin Tour de Keski-Suomen, jäi päivittäinen sosiaalisuuskiintiöni jatkuvasti hiukan vajaaksi, kiitos kotiympyröissä tai oman perheen parissa mökillä nökötettyjen päivien.

Palatessani opiskelupaikkaani olenkin höpötellyt luentojen välisinä aikoina ja ruokatauoilla lähes taukoamatta jonkun kanssa. Kyseessä on sikäli hyvä saavutus, että tunnen yhteensä, kaikilta tällä hetkellä käynnissä olevilta kursseiltani, vain pari kanssaopiskelijaa nimeltä ja entuudestaan. Kuten tämän lukuvuoden opiskelujen alkutunnelmia valoittavassa videopostauksessa kerroin, entisten opiskelukavereiden joukossa kävi kato, mutta äkkiäkös tässä tutustuu myöhemmin aloittaneisiin oman alan ja kaikesta päätellen myös muiden alojen opiskelijoihin.

Luulen että mahdollisuuteni jutustella, tehdä yhteistyötä ja keskustella omaankin alaan liittyvistä teemoista opiskelutovereiden kanssa vähentää painetta kotona käytävältä vuorovaikutukselta. Uskoisin että oman sosiaalistumisvajaukseni paikkaamisen tuoman helpotuksen lisäksi myös mies voi lakata vilkuilemasta olkansa yli ja pelkäämästä, milloin seurankipeä nainen taas hyökkää selityksineen jostain nurkan takaa. Kauhun tai ainakin sosiaalisten tarpeiden perheensisäinen tasapaino, mikä ihana asia!

 

Inspiraatiota, tuoksuja ja budjettielämyksiä

Äkillisesti iskenyt lämmin sää, oransseina ja raskaina roikkuvissa pihlajanmarjatertuissa ja Helsingin katoissa kimmeltävä aurinko. Ukin Kuutille ja ehkä vähän äidillekin tarjoama mahdollisuus lähteä (ilmaiseksi) mukaan Linnanmäelle viettämään iltaa. Laitteista kuuluvat kiljahdukset, porcornien ja grilliruoan suolaisen rasvaiset sekä hattaran suloisenimelät tuoksut.

Vanhan ajan huvipuistotunnelmaa erilaisissa karuselleissa ja niiden tissimaalauksissa sekä vuoristoradassa. Rento ja kiireetön alueella kuljeskelu, tunnelmointi ja lapsen ehdoilla laitteissa kiertäminen. Lapsen tarmokas yritys omia ukkinsa kokonaan itselleen sekä jättää äitinsä huomiotta. Ja kuka sanoi, että huomiotta jättäminen olisi vain aikuisten käyttämä (kasvatus)menetelmä?

Omista nurkista ja arkiympyröistä irtaantumisesta ja siinä sivussa valokuvaamisesta innostuminen. Lähemmäs kaksisataa kuvaa muistikortilla ja muutamia puhelimessa. Vatsassa yksi metrilaku ja päässä vähemmän sakeana suriseva parvi hoidettavista hommista ja hiljalleen valjenneista opiskeluaikatauluista suivaantuneita stressipistiäisiä.

P.S. Etsi kuvista tämän postauksen 52 viikkoa-kategoriaan merkitsemisen oikeuttava kuva. Siellä me kuikuillaan, molemmat, samassa kuvassa, joten eikös se lasketakin?

IMG_6785IMG_6649

IMG_6652 IMG_6766IMG_6653 IMG_6659 IMG_1216IMG_6668 IMG_6708IMG_1196 IMG_6694 IMG_6711 IMG_6731IMG_6714 IMG_6737 IMG_6749 IMG_6752IMG_1209 IMG_6745 IMG_6814IMG_6769 IMG_6787 IMG_6793 IMG_6755IMG_6825

Viimeisiä viedään

IMG_6523

IMG_0976IMG_6543

Opinnäytetyötä korjaillaan enää yhtenä tai kahtena viikonloppuna, kevään harjoittelustakin sain viimein opintopisteet ja kunhan opinnäytetyön pisteet napsahtavat verkkoon lokakuun lopulla, on opinnoista jäljellä enää viitisenkymmentä opintopistettä. Toukokuussa voin toivottavasti siirtyä hakemaan töitä, nauttimaan kesästä ja maalaamaan mökkiä.

Opintojen loppusuoran tai ainakin viimeisen pururadan kaarteen näkyminen on aikamoinen motivaatiopotku takalistoon; Loput nyt kiskoo vaikka verenmaku suussa ja valoläikät silmissä vilisten. Tosin sehän edellyttää, että pääsen vielä jäljellä olevista viidestä kurssista läpi kunnialla.

Täytynee siis hakea jääkaapista lisää kolaa ja palata Juhilan seuraksi peiton alle. Kirjasta on vasta kuudesosa kahlattu läpi ja se pitäisi lukea tänään ja huomenna loppuun. Ai miten niin kohtuullisen monta usemman kirjan tenttiä osuu alkusyksylle? Onneksi sentään kuvissa esiintyvä assari ei ole tällä hetkellä pöllyttämässä tenttikirjapinoa tai hommista ei tulisi yhtikäs mitään…

Löytyykö linjoilta muuten muitakin opiskelijoita?
Olisi kiva kuulla, mitä opiskelette ja oletteko mahdollisesti jo alanvaihtajia, gradujen tai lopputöiden kanssa painiskelevia vaiko vasta opiskelut aloittaneita.

 

Ensimmäinen päiväkotipäivä ja paloitteluhommia

Ensimmäinen koulu- ja päiväkotipäivä on syksyn osalta paketissa. Lähdin aamulla koululle samaa matkaa lasta päiväkodille vievän miehen kanssa ja lapsi oli aivan intopiukeana päiväkotiin pääsemisestä. Hyvä kun ei kopsahtanut selälleen matkalle, kun repussa keikkuivat kesälomaksi kotiin tuodut kerhotossut, juomapullot sekä lukuiset sisävaatekerrat ja muut vaihtokamppeet.

Kävin opinnäytetyötapaamisessa, jossa saimme kaikeksi onneksi pääpiirteissään hyvin positiivista palautetta työstämme. Kotiin päästyäni tein heti muutamia ehdotettuja korjauksia työhön ja suuntasin sitten hakemaan Kuuttia päiväkodista. Hieman jännitti, miten rutiineihin sopeutuminen ja uusien taitojen ylläpitäminen olisivat sujuneet loman jälkeen. Kaveri oli kuulemma ihmetellyt vähän uusia kavereita, mutta sujahtanut muuten päiväkotiarkeen kuin saukko veteen.

Iltapäivän ohjelmassa oli omenakauraherkun pyöräyttämistä saadusta omenakassillisesta. Lapsi jaksoi innostua kauraherkun tekemisestä, mutta vaniljakastikkeen tekemisen kohdalla hermo petti ja jouduin jäähyttämään päreensä polttaneen lapsen. Koko hauskuus sai pienen palaneen vivahteen itseensä. Mitään pidempiä kokkausprojekteja ei ilmeisesti edelleenkään voi tehdä Kuutin kanssa, ainakaan omalla keskittymiskyvylläni. Mutta hyvää siitä tuli silti!

Kyllä tästä ihan hyvä tulee, ainakin lapsen mielestä, joka ei olisi halunnut lähteä pihaleikeistä kotiin alkuunkaan. Tämä varmisti vielä, että pääseehän päiväkotiin huomennakin. Vaikka oloaan ei tunne kauhean tarpeelliseksi, kun lapsi haluaa pois kotihommista, onhan se oikeasti mukavaa, että tietää lapsen viihtyvän päivähoidossa paremmin kuin hyvin!

IMG_1151

IMG_1155

IMG_1179

IMG_1168

IMG_1165

IMG_1170

IMG_1146

Kuutin, äidin ja Pepin sunnuntaiterveiset

Aah, sunnuntai, viikon suosikkipäiväni! Kuten yleensäkin, sunnuntaiaamuun mennessä kaikki kuluneen viikon ryönä on karistettu mielestä ja harteilta; Olo on sellainen, että nyt jaksaa jo lähteä kuntokeskukselle. Yleisen viikonloppulaiskottelun lisäksi sain nukkua tänään pidempään ja se teki kyllä hyvää.

Flunssanpoikasta lukuunottamatta kehossani on varsin kiva olla tällä hetkellä. En ole ihan niin voimakas tai notkea kuin mitä soisin olevani, eikä kaltaiseni synnynnäisesti tasatahtisen puurtajan kannata edes tähdätä kummoiseen nopeuteen, mutta kokonaisuus rullaa eikä mitään isompaa, tekemistä haittaavaa kremppaa ole ollut. Eikä peilikuvakaan masenna. Kevään stressiputken kerryttämiä kiloja on karissut kesän aikana muutama ja tarkoitus olisi keventää hiljaksiin myös syksyn mittaan. Nähtäväksi jää, pysähtyykö tahti kun opiskelupaineet ja koulun kahvilan houkutukset palaavat taas vahvemmin osaksi arkea.

Huomenna lapsi puolestaan suuntaa, lähes kahden ja puolen kuukauden kesäloman jälkeen päiväkotiin. Hieman jännittää, miten tällä sujuu. Onneksi mies on töissä lähellä ja voi ihan täydellisen kaaoksen sattuessa hakea lapsen aikaisemmin. Mutta tuskinpa mitään ihmeempää reaktiota tulee. Iso osa kavereista ja ryhmän aikusista on vaihtunut.

Aikuiset ovat kuitenkin ennalta tuttuja ja lapsi kävi kuluneella viikolla kanssani muistuttelemassa päiväkotijuttuja mieleen. Hän ei olisi millään tahtonut lähteä kotiin vaan olisi mieluusti syönyt välipalaa ja touhunnut pihahommia kavereidensa kanssa. Lisäksi tämä on haikaillut puheissaan päiväkotiin jo viimeiset pari viikkoa, joten eiköhän tässä ole lomailtu tarpeeksi. Kerron sitten, miten kävi!

Eilen ja toissapäivänä suurjynssäsimme asuntoa; Mies aloitti hommat perjantaina imuroinnilla ja lattioiden perusteellisella pesulla. Parvekkeen lattian purkaminen, laattojen ja niiden alusien peseminen olivat vuorossa eilen, jolloin jynssäilin myös asunnon tasopintoja, ovia ja vessaa puhtaaksi. Nyt kelpaa toivottaa vieraita tervetulleeksi perjantaina! Toki sitä ennen pitää vielä viikkosiivota, mutta nyt asunto on astetta puhtaampi kaiken kaikkiaan.

Jos sitä vielä urheilun jälkeen saunoisi vanhemmillani ja koettaisi illalla nakutella parit sähköpostit, pyöritellä muutamaa banneri- ja sivupalkkipalleroasiaa, joita olen lykännyt hommasta riippuen muutamasta päivästä useampaan viikkoon. Hups…

Otsikon lupaamat, ei ehkä niin kehittävät, mutta ainakin hilpeät, kalsariasussaan viikonlopusta nauttivan Kuutin ja tiukkuleikkikaverista innostuneen Pepin terveiset tällä kertaa videomuodossa:

Kuppikakkuja, kavereita ja kaatosadetta

Eilen vietimme lapsen kanssa yhteistä touhuamispäivää Helsingissä. Aamupäivällä laitoin itseni kaupungille lähtemiseen sopivaan kuntoon ja sitten reissasimme moikkaamaan Puutalon porukkaa lounaskahvien merkeissä. Lapset touhusivat ja aikuiset juorusivat. Alkuiltapäivästä lapsi otti ainakin tämän kuukauden, ellei jopa koko kesän, lyhyimmät päiväunet leikkiteltassa ja sitten kärräsinkin meidät jo bussille.

Lähtiessämme ehdimme juuri sadekuuron alta junaan, samoin keskustaan vievään bussiin kiirehtiessämme. Kolmas kerta sanoi toden, tunnetun sanonnan mukaisesti, sillä Rautatientorille päästessämme taivas repesi jonkin sortin monsuunikuuroon. Juoksin rattaisiin torkahtanutta lasta mukulakivillä täryyttäen ja bussilaitureiden sekä portaiden yli kantaen, puiden alusia viistäen kohti sovittua tapaamispaikkaa.

Aamulla kiharrettu tukka lätyssä ja kävelyyn varatut tohvelikengät litinämärkinä hyppäsimme Iksun ja tämän tytön kanssa yhteiskyytiin ja suuntasimme istumaan iltaa. (Iksun blogissa on muuten kiva arvonta kissaihmisille.) Miten voikin olla niin pahuksen vaikeaa muistaa aamun laittautumis- ja pakkaushässäkässä ottaa kaiken muun roinan lisäksi se sateenvarjo ja sadesuoja mukaan? Varsinkin, kun säät ovat viime viikkoina olleet varsin epävakaiset.

Pienen taksihässäkän päätteeksi pääsimme perille, lähes suoraan ruokapöytään, josta sai kasata itselleen ruokaisan leipäannoksen lisukkeineen. Pääsimme tutustumaan Netflixin streamteamiin kuuluviin bloggaajiin sekä alkuesittelyjen että vapaamman seurustelun merkeissä. Lapsille oli järjestetty kivasti ohjelmaa, joskin olin kaikesta ohjelmasta vähintään yhtä innostunut tai jopa innostuneempi kuin lapsi. Televisioista pyöri nimittäin muun muassa Avatar – the last airbenderiä, jonka katsomisen aloitimme juuri miehen kanssa. Ohjelmassa oli myös kuppikakkujen koristelua ja kasvomaalausta.

Koristelimme lapsen kanssa omat kuppikakkumme, joista oma taidonnäytteeni ehdin jo esitellä instagramissa. Lapsi tilasi itselleen kasvomaalauksesta ponin, jonka tekeminen oli hieman haastavaa, ikiliikkujamme pää kun pyöri koko ajan ainakin vähän. Omaan käteeni tilaamani ponin tekemisen haaste ei tainnut olla niinkään maalattavan liikehdintä vaan toiveet ponin värimaailmaan liittyen. Miehen onneksi en sentään toteuttanut ilmaan heittämääni ideaa ponitatuoinnin laitattamisesta samalla reissulla, alan liikkeitä kun oli lähistöllä useampiakin.

Todella kiva ilta ja päivä oli, joten lämmin kiitos kaikille asianosaisille ihanasta, viimeisestä lomapäivästä!

IMG_0086IMG_6578

IMG_6588

IMG_6595

IMG_6601IMG_6584IMG_6600 IMG_6613 IMG_6615 IMG_6580IMG_6624 IMG_6563

IMG_6579

Älä hyväksy hiljaa

Suomen Lukiolaisten Liitto käynnisti torstaina kiusaamisen vastaisen #kutsumua-kampanjan. Alkusysäyksen kampanjaan antoi tamperelainen lukiolainen, joka kertoi puuttuneensa bussissa kiusaamistapaukseen.

Tarina on levinnyt sosiaalisen median kautta kuin välittämisen kulkutauti ja poikinut kampanjan, johon kuka tahansa voi osallistua sekä ottaa kantaa kiusaamista ja sen hiljaista hyväksymistä vastaan.

Suomen Lukiolaisten Liitto haastaa kaikki suomalaiset näyttämään esimerkkiä ja rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa kukin tulee nähdyksi omana itsenään.

Osallistuin itse kampanjaan Emmin haastamana, instagram-kuvalla. En ole enää lukiolainen ja lukioikäisenä sain olla oma itseni. Viiden vuoden ajan, enimmäkseen ala-asteella ja hetken yläasteen puolella minua kuitenkin nimiteltiin ja kiusattiin muutenkin.

En liiemmin perustanut kehostani tuolloin ja sen hyväksymiseen meni kymmenen vuotta. Ja vasta viime vuosina olen alkanut varovaisesti pitämään itsestäni. Niin monta itseinhossa kierimiseen hukattua vuotta! Toivoisinkin, että yhä harvempi joutuisi kokemaan saman ja että nuoret sekä vanhat saisivat olla sellaisia kuin ovat, kokea tulevansa rakastetuiksi ja rakastaa itseään.

Tule sinäkin mukaan!

image

 

35/52 Sohvasekoilua ja kuulumisia

Hengissä ollaan, vaikkei eilen paljon mitään kuulunutkaan. Alkuviikosta jokin nuhapöpö koetti mönkiä meille, mutta nyt olen taas elävien kirjoissa. (Se blogin Facebookissa ja Instagramissa raportoimani ällöttävän kammottava terveyssoosi liittyi muuten nuhan häätöoperaatioon.) Lapsi on ollut vain vähän kiukkuinen ja siinäpä se, eikä mieskään ole oireillut sen kummemmin. Lisäkseni asunnossa aivasteli vain koira, mikä on ehkä hiukan huolestuttavaa. Salaisia ihmissusisukujuuria kenties?

Illalla pitäisi käydä vetämässä partiokokous ja sitä ennen koetan selvitellä parin huilipäivän aikana kertyneitä sotkuja kotoa. Eilen jaksoin sentään perata osan sähköpostilaatikosta tursuavista viesteistä joko vastattaviksi tai poistettaviksi. Kun bittiavaruuden palasien siirteleminenkin tuntui turhan raskaalta, päätin kinuta mieheltä teetä ja lepuuttaa ennen kuin tulen kunnolla kipeäksi.

Olisin silti ollut raahautumassa salille ja crossaamaan keskiviikkona, mutta aamulla kännykkääni kilahti viesti lapsiparkin peruuntumisesta sairastapauksen vuoksi. Käänsin siis kylkeä ja laitoin lapselle Seikkailija Doraa pyörimään. Tiedättekö niitä tilanteita, kun joku muu tekee päätöksen lähtemisestä tai lähtemättä jättämisestä puolestanne? Ja ai että se on helpompaa niin!

Huomenna suuntaamme viettämään viimeistä varsinaista “kesäloman” päivää Helsinkiin leikkitreffien, asioiden hoitamisen ja yhden tapaamisen merkeissä. Mutta siitä sitten tunnelmia jälkikäteen, koettakaa pysyä henkisesti ja fyysisesti kasassa, te kaikki arjen raskauttamat!

IMG_6474– Äiti, tää Mörkö syö sun naaman.
– Ei naamaan, kun se Mörkö menee muuten ihan peitevoiteeseen.

IMG_6479 – Höhöö, no käden sitten.
– Iiks.

IMG_6500Ohoh, Musta Kostajakin haluaa leikkiä.

IMG_6555

Poseerataan vielä lopuksi. Pus!

P.S. Muut 52 viikkoa-projektin kuvat täältä.

 

 

Neurootikko osallistuu nakukotihaasteeseen

Aika monissa koti- ja toimistokuvissa on nakuiltu viime aikoina. Ja nyt en viittaa asuntojen myynti-ilmoituksissa satunnaisesti, vahingossa (?) peilin kautta vilahteleviin pakaroihin, kylpytakki auki viuhahteleviin isäntiin tai alasti takapihalla kirmaaviin pikkulapsiin. Helsingin Sanomat haastoi bloggaajia jättämään kotinsa siivoamatta, jotta todellisuus saataisiin tallennettua kuviin ja Valkoisen Harmajan tontilla käytiin hyvää keskustelua aiheesta, onko viikon siivouslakko oikeasti todellisuutta kovinkaan monessa kodissa.

Varsinkin lapsiperheissä taistelu epäjärjestystä ja suoranaista saastaisuutta vastaan on arkipäivää. Täytetään tiskikonetta, pyöritetään, levitetään ja lajitellaan pyykkiä, kerätään leluja, kannetaan lehtiä keräyspussiin, pedataan sänkyjä, pyyhitään tasoja, rikkaimuroidaan eteiseen kulkeutunutta hiekkaa. Ei se isompi viikkosiivous ole mikään kiveen hakattu normi ja asunnon laajemman imuroinnin, mahdollisen lattioiden pesun ja pölyjen pyyhinnän väli vaihtelee aika rajusti: Joku jynseeraa kerran puolessa viikossa ja toinen kerran kuukaudessa.

Miettikääpä, miltä asunto näyttäisi, jos sitä ei siivottaisi viikkoon poikkeustilanteessakaan, vaikka oksennustautiputken aikana tai päätteeksi. Roiskeita seinillä ja lattioilla, likaisia lakanoita, mattoja, pyyhkeitä, vaatteita ja muita tekstiilejä kasoina nurkissa, ämpäreitä, talouspaperirullia ja tyhjiä dvd-koteloita kasoina sänkyjen ja sohvien vieressä.

Pyyhin itse pölyt ja hinkkaan keittiön sekä kylpyhuoneen puhtaaksi viikottain. Mies imuroi asunnon ja sisustustyynyt sekä divaanin noin kerran viikossa. Lattiat pestään parin, kolmen viikon välein, ikkunat kerran tai kaksi vuodessa ja kerran vuodessa tomutetaan myös hankalasti tavoitettavat paikat kuten kirjahyllyjen-, lipastojen sekä vaatekaappien pohjat ja päälliset.

Keittiötä ja kylpyhuonetta jynssätään myös viikkosiivouksien välissä tarpeen mukaan. Mikään ei ällötä minua niin paljon kuin tahmainen lavuaari, muruiset keittiön tasot tai roiskeinen vessa. Jatkuvan murujen, hiekan ja eläinten karvojen maailmanvalloituksen vuoksi rikkaimuroin asunnon kulkuväylät ja isommat lattiapinnat yleensä pari kertaa viikossa. Ihan oman mielenterveyteni vuoksi.

Olen sitä sorttia ihmisistä, joita sotku häiritsee hyvin perustavanlaatuisella tasolla; Sotkuisessa kodissa pääkin sakkaa eikä ajatus kulje. Kenties kyse on kyvystä jättää häiriötekijöitä huomiotta, jostain pienimuotoisesta keskittymyshäiriöstä. Oli miten oli, sotku jos mikä on häiriötekijä pahimmasta päästä.

Toki kodissamme riittäisi viikkosiivouksen ulkopuolista siivottavaa aika moneksi viikoksi. Saisi paiskia hommia päivät ja yöt eikä siltikään tulisi valmista; Voisi pestä sormenjälkiä kirjahyllyn lasiovista, huidella pölyjä alas valaisimista, jynssätä kenkäkaapin pohjalle valuneet kurat pois, tehokuurata roskavaunun, raaputtaa tiskikoneen vuotosuojan alle jumittuvat tahmat pois, pyyhkiä lattialistat, pestä huonekalujen irtopäällisiä ja koristetekstiileitä sekä irrottaa parvekkeen lattialaatat, pestä ne ja juuriharjata parvekkeen lattian puhtaaksi.

Erikoisemmat ja harvemmin tehtävät siivoushommat ovat niitä, jotka useimmiten jäävät muiden puuhien jalkoihin, mutta onneksi nekin tulee tehtyä toisinaan. Niiden vuoksi en kuitenkaan pahemmin retostele kotimme olevan putipuhdas tai viimeisen päälle siivottu. Tavoitteena on pitää koti perussiistinä ja kivan näköisenä. Siitä syystä olen myös lapsen sotkujen suhteen aika tiukka; Kädet pitää pestä sotkuisten hommien jälkeen tahmajälkien minimoimiseksi, ikkunoissa ei roikuta ja lelut kerätään paikoilleen useamman kerran päivässä, ei vain illalla.

Kolmen ihmisen ja kolmen eläimen sotkuja en ehtisi millään siivoamaan yksin kaiken muun ohella, joten perheen miesväki joutuu myös hommiin. Mielestäni se on ihan oikein, joskin joudun aina välillä miettimään, miten paljon siivoustoimia voin edellyttää mieheltä, jonka siisteyskäsitys poikkeaa omastani melko lailla. Keskipahan sottapytyn ja potentiaalisen siivousneurootikon yhteisessä huushollinpidossa on omat haasteensa!

Mutta niin, tämän selostuksen päätteeksi olisi luvassa koti(kännykkä)kuvia tältä päivältä. Kuvia varten ei ole siivottu sen kummemmin, joten niissä vilahtelee erinäisiä arkiaskareita ja -paskareita eikun siis sotkuja.

IMG_0985

Heti sisään tultaessa, eteisessä, komeilee Elloksen tilauksen jäljiltä tyhjä pahvilaatikko. Eteistä koristaa toisinaan myös kenkäpari tai kaksi sekä tyhjien pullojen pussi, mutta pullot on sattumalta juuri viety eikä kenkiä ole vielä käytetty tänään, joten ne kaikki lymyävät kaapeissaan.

IMG_0988Keittiössä ruokailuvälinelokerikko odottaa tyhjentäjäänsä, sillä se jää suosikki-inhokki tiskaushommanani usein viimeiseksi eli odottamaan miestä tyhjentäjäkseen. Ruokapöydällä on kasa Ikean pehmovihanneksia ja -hedelmiä, jotka pesin juuri ensimmäistä kertaa sitten niiden oston. Alkoivat mokomat olla sen verran tahmaisia ja karvaisia. Ne pitäisi kuivattaa ja lajitella paikoilleen.

IMG_0992 Tiskipöytätasolla ajelehtii tuttuun tapaan epämääräistä tavaraa: juomapullo, ruokalappu, teepurupurkki ja teepannu eivät useinkaan ehdi päätyä paikoilleen ennen uutta käyttökertaa. Syvän tiskialtaan vaadin remontin yhteydessä juuri siksi, että voisin kätkeä maltillisen määrän tiskiä edes hieman siistimmin altaan pohjalle odottamaan koneeseen mahtumistaan. Parempi sekin, kuin tiskintäyteiset tasot?

IMG_0995Ja takaisin eteisessä. Isot vaatekaapit nielevät varsin hyvin kaikki romut, joita kertyisi muutoin asunnon läpi kulkevaan eteiskäytävään melkoista vauhtia. Eteinen on kodin hermokeskus, jonka kautta kaikki tiedot, tavarat ja elolliset olennot liikkuvat. Siksi ovien päälle asetetut koukut ja riittävä säilytystila ovat avainasemassa lojuvien laukkujen, kuivavien vaatteiden kasaantumisen ja kaaoksen ehkäisyssä.

IMG_1006

Tällä hetkellä kodin ilmeeseen ja hajumaailmaan vaikuttaa eilinen pyykkipäivä, jonka kolmen pestyn koneellisen jäljiltä asunnossa näkyy muitakin pyykkejä kuin pehmovihanneksia. Vessa on täynnä puolikuivia vaatteita ja lajiteltavaa pyykkiä löytyy muualtakin kuin kuivaustelineestä.

IMG_0999Yksi pyykkikasa tervehtii asunnossa liikkujaa johtojen ja kuulokkeiden säilyttämiseen tarkoitetun purkin päältä ja senkin päälle kasaantuva postien, hoidettavien paperiasioiden ja maksettavien laskujen kasa on suorastaan eteisen vakioasukas.

IMG_0980Olohuone pysyy yleensä verrattain siistinä, ainakin työviikolla, jolloin se on lähes yksinomaan kotitoimistossaan istuvan tietokonetyöläisen yksityiskäytössä. (Enemmän tuoreita olohuonekuvia täällä.) Pianon ääressä olevalle tuolille tuppaa kasaantumaan miehen vaatteita ja sohvan tyynyt räjähtävät siinä löhöiltäessä, mutta muutoin huone pysyy perusjärjestyksessään helposti.

IMG_0986Eteiskäytävän päästä löytyvät makuuhuoneet, joista aikuisten makuuhuoneessa sotken lähinnä minä itse. Sängyn alle kertyviä astioita ja käytettyjä kotivaatteita lukuun ottamatta sotku pysyy maltillisena. Siitä kiitos kuuluu säilytystiloille, joita löytyy vaatekaapeista, kirjahyllyistä sekä sängyn alle tungettavista koreista.

IMG_0971Eteisen nurkassa on kori laukuille, jotta niitä tulisi oikeasti vaihdettuakin eikä hillottua kaappien yläkoreissa sekä ilmeisesti myös paperikassillinen kenkiä, jotka pitäisi viedä suutarille korjattavaksi ja kantalappujen vaihtoon.

IMG_0974Makkarin sotkut, silloin kun niitä on, ilmenevät lähinnä vinossa olevina vaatepinoina ja vääränväristen sukkien lokeroon päätyneinä sukkapareina. Kyse onkin ennemin epäjärjestyksestä, joka sekin rajoittuu onneksi kaapinovien taakse.

IMG_0973Parvekkeella vakionäky on vaateripustin, jossa urheiluvaatteeni tuulettuvat ja kuivuvat ennen seuraavaa käyttökertaa. Arvoitukseksi jää, johtuuko parvekkeella leijaileva, vieno ja pistävä tuoksu kissanhiekkalaatikosta vaiko hikisistä urheilutekstiileistä…

IMG_0977 Muutoin parvekkeen sotkut muodostuvat satunnaisista multahippusista, hiekkalaatikosta karanneista kissanhiekkakiteistä sekä kissojen kaatelemista ja karvoittamista tyynyistä.

IMG_0978Lapsen huoneessa lattiaa hallitsevat toisinaan leikit ja tällä hetkellä mustalaisleirin väliaikaisasumuksen fiilistä luovat kuivuvat pyykit…

IMG_0969 …sekä lajittelemistaan odottavien pyykkien läjä nukkekodin päällä.

IMG_0970Siinäpä tämänkertaiset sotkut. Tarttukaa tekin haasteeseen ja kertokaa omasta siivous- tai sotkufilosofiastanne!

IMG_1010